Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Onko tämä vuoden paras kirja?

Sei, päässäni raksuttaa hetken, ennen kuin ymmärrän ajatuksen kokonaan. Sinusta ei ole tietämäni mukaan kirjoitettu länsimaisilla kielillä yhtäkään kirjaa. Kukaan ei ole kirjoittanut kirjaa, jonka pääaiheena olisi Heian-kaudella elänyt hovinainen nimeltä Sei Shonagon. Suoniani kylmää. Sei, sanoitko jotain? Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Otava 2013. 380 s. No jo on kirjalla nimi, ajattelin nähtyäni Mia Kankimäen teoksen. Onneksi kuitenkin tartuin siihen. Kirja on loistava. Sitä voisi kuorruttaa  muutamalla muullakin ylisanalla kuten ainutlaatuinen. Jokainen kehusana on oikeutettu, sillä Kankimäen kirjan kaltaista ei kotimaan kirjamarkkinoilla ole aikoihin nähty. Todisteeksi kelvaatkon vaikka se, että teosta on mahdoton asettaa mihinkään genreen. Se on matkakertomus, tutkimus, biografia ja ennen kaikkea paljon muuta. Mikä kirjasta tekee ainutlaatuisen? Kaksi asiaa: aihe ja lähestymistapa. Teos käsittelee Japanin Heian-kaudella 900-luvulla elä

Kivekset ruvella ja meditoiden maailman ympäri

"Joku soitti . Jostain ristiinpukeutuvasta hipistä, joka luistelee valtatiellä." "No jos näen sellaisen, kerron teille ensimmäiseksi", vastasin hilpeästi. Hän tuijotti minua epäuskoisena. "Siis mitä perhanaa sinä luulet tekeväsi poika? Luisteleminen valtatiellä on laissa kielletty! Oletko sinä ryypännyt?"  "En, sir". "Minkä takia sinulla sitten on..." Hän osoitti housuhamettani. "Tuota viime yönä tulimuurahaiset purivat minua, mmh" - nojauduin häntä kohti ja kuiskasin: "Jormaan."  Poliisi hätkähti. "Menepäs autoon, poika".     Jason Lewis: Tummat vedet. Lihasvoimin maailman ympäri. Basam Books 2013. 307 sivua. Jason Lewisin Tummat vedet on lukulistallani vuoden kiinnostavimpia kirjoja. Hämmästys oli suuri saatuani opuksen käteeni. Häh, vain 307 sivua! Kuinka 13 vuotta kestänyt, lihasvoimin tehty maailmanympärimatka on saatu tiivistetty reiluun kolmeensataan sivuun? Kyse on tekeillä olevan tril

"Kuoleminen, elämäni parasta aikaa"

Tom Lubbock. Until Further Notice, I am Alive. 2012. 218s.  Philip Gould: When I Die: Lessons from the Death Zone. 2012. 240s.  Mitä blogissa tekee kaksi kuolema-aiheista kirjaa? Vaikka vaan siksi, että inhimillisen kasvun näkökulmasta kuolema kiinnostaa minua. Tom Lubbock oli merkittävä englantilainen journalisti ja kriitikko, joka kuoli 53-vuotiaana aivokasvaimeen 2011. Philip Gould oli merkittävä englantilainen poliittinen vaikuttaja, joka menehtyi 61-vuotiaana ruokatorven syöpään 2012 . Molemmat ryhtyivät kirjoittamaan kirjaa saatuaan diagnoosin ja ymmärrettyään elinaikansa olevan vähissä. Molemmat kirjoittivat sairaudestaan ja lähestyvästä kuolemastaan myös sanomalehtiartikkeleita. Luin ensin Gouldin teoksen. Kolmen kuukauden kulutua luin Lubbockin kirjan. En malta olla vertaamatta asennetta ja tyyliä. Lubbock kirjoittaa lyhyin lausein, etäännytetysti, paikoin lyyrisesti. Hän on sanoissaan filosofinen, älyllinen ja tiivistetty. Gouldin  otteessa on rivien läpi tunkevaa i

Sydän, joka tahtoi lentää

The 1918 Shikoku Pilgrimage of Takamure Itsue: An English translation of Musume Junreiki. Käännös Susan Tennant. 2010. 247 s. Aloitan jollain muulla kuin kirja-arviolla ja totean, että tämä blogi ei ole hiljaisuudesta huolimatta kuollut. Olen ollut pari kuukautta matkoilla ja kuukauden verran yrittänyt toipua tuosta matkasta. Tuona aikana ei tullut luettua kirjan kirjaa osin siitä syystä, että matka oli rankka. Kivaa oli ja nyt olen saanut valitettavasti järkeni takaisin. Syy miksi luin Takamure Itsue opuksen on se, että patikoin saman matkan kuin kirjan kirjoittaja, 1200 kilometrin pyhiinvaellusreitin Japanin Shikokun saaren ympäri. Reitti vie läpi 88 temppelin. Väitetään, että reitti syntyi Kōbō Daishi -nimisen buddhalaismunkin jalanjäljille. Kōbō Daishi oli paitsi uskonnollinen johtaja myös yhteiskunnallinen uudistaja. Pyhiinvaellusreittiä on patikoitu noin 1200 vuotta. Englanninkielisiä, omakohtaisia selontekoja 88 temppelin reitistä on vähän, ehkä kourallinen. Olen saanu

Nautiskelijoiden Santiago de Compostela

Maisema t ovat suorastaan läkähdyttävän upeita. Vuorenrinteiden erilaiset vihreät tuovat mieleen sammalen. Saavumme pieneen Hsopital de la Conden kylään, jossa on muinoin ollut Caminon ensimmäinen pyhiinvaeltajille rakennettu suoja, hospital. Kylänraitilla lehmät ovat palaamassa kotiin. Kymmenkunta maitokahvin väristä sarvipäätä lönkyttää eteenpäin pitkäkorvaisen aasin johdolla. Pirkko Vekkeli ja Liisa Jäppinen: Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiage de Compostelaan. Helsinki-kirjat 2013. 251s. Santiago de Compostela on Euroopan, ellei koko maailman, maineikkain pyhiinvaellusreitti. Reitti päättyy Santiago de Compostelan katedraaliin Espanjaan; enempiä esittelyjä Compostela tuskin kaipaa. Reitin ovat taivaltaneet sadat, ehkä tuhannet, suomalaisetkin. Ystävykset Vekkeli & Jäppinen vaelsivat matkan neljässä osassa viiden vuoden aikana.  Tätinä taipaleella kertoo noista neljästä matkasta vuoroin Vekkelin, vuoroin Jäppisen äänellä. Tätinä taipaleella on hyvän mielen

Retkipyöräilyn ilosanomaa sohvaperunoille ja muillekin

Iltapäivällä alkaa päivän kolmas pitkä nousu, joka on samalla koko matkan rajuin. Reilun viiden kilometrin kapuamiseen vierähtää tunti ja kolme varttia. --. Lähes jokaisesta vastaantulevasta autosta nousee peukalo pystyyn kannustukseksi. Alan oivaltaa, että nousu ei ehkä päätykään silmieni eteen avautuvaan näkymään vaan jatkuu vielä muutaman serpentiinimutkan etäämmälle. Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan. Minerva 2009. Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki. Minerva 2013. Ensiksi henkilökohtainen anekdootti: Lähdin viime vuonna Helsingin kirjamessuille kuullakseni juoksija Jukka Viljasen ja retkipyöräilijä  Matti Rämön  esitelmät. Istuin eturivissä Rämön esityksen ajan. Kasvoillani oli todennäköisesti sen verran leveä virne, että  Rämö katsoi myöhemmin iltapäivällä asiakseen tulla vaihtamaan kanssani muutaman sanan, kun osuimme samaan aikaan naulakolle. Hän tuli juttelemaan kuin vanhalle t

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott

Rappioromantiikkaa kaunosieluille

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Wsoy 2011. Kuvittelin lukeneeni niin paljon Rosa Liksomia, etteivät hänen tekstinsä  enää hätkäyttäisi. Väärässä olin. Hytti nro 6 oli sellainen kaunokirjallinen elämys, jollaisia kokee ehkä kourallisen vuodessa. Perusteluja perusteluja, tässä kohtaa voi vaatia. Täältä pesee. Ensin tarina. Lyhykäisyydessään se on tämä: Tyttö matkaa junalla Siperian halki Mongoliaan. Maisemat vaihtuvat ja perillekin päästään, mutta kuten matkanteossa aina, se ei ole tärkeää. Tärkeää on kaikki muu. Rosa Liksom kirjoittaa runollisemmalla otteella kuin koskaan aikaisemmin. Hytti nro 6 on typerryttävän lyyristä vyörytystä, esimerkillisesti rytmitettyjen karskien ja kauniiden kuvien tulva. Kirjailijan lauseet ovat hämmentävän osuvia. Liksom ei tutki ihmistä. Hän tutkii liikettä ja maisemaa. Hän tutkii ihmistä vain siltä osin kun hän on maiseman osa, tai sen osaksi ruhjoutunut. Liksom ei hehkuta yksilöllisen elämän ainutkertaisuutta, sillä hän näkee elämän ehdottomuuden ja

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol

Friikkeilykirja koukuttaa

Kun yksilö tuntee itsensä voimattomaksi muuttamaan maailmaa, hän muokkaa sitä,mitä hänellä on valta muuttaa - omaa kehoaan. Jouni Hokkanen: Lävistetyt. Like 2012. 207s Täytyi oikein tarkistaa. Kyllä vaan, Jouni Hokkasen Lävistetyt on ensimmäinen kirja jonka olen lukenut tänä vuonna. Onko koskaan kirjavuosi lähtenyt  liikkeelle näin hitaasti? Ei, mutta toisaalta olen käyttänyt kohtuullisen paljon aikaan vuoden 2012 luettujen kirjojen märehtimiseen blogissa ja päässäni. Mitä tuli luettua, mikä oli hyvää, mikä huonoa. Tämä kirja sitten. Takakansi mainostaa teoksen olevan ensimmäinen suomalainen tietoteos lävistyksistä ja muista kehon muokkaamisen tavoista.Tartuin kirjaan mielijohteesta ja onneksi niin. Se on mainio. Varoituksen sana perään.  Kirjaan ei kannata tarttua ellei kestä sovinnaisuuden rajat ylittävää kuva- ja tekstimateriaalia. Olen teoksen luettuani monta kummallista knoppitietoa viisaampi. Kuten: Koukkulevitaatioksi kutsutaan toimenpidettä, jossa  ihminen roikkuu

Mitä haluan lukea 2013?

Poimintani kustantajien kevään kirjaluetteloista näyttää tältä. Wsoyn ja Teoksen tarjonta houkuttelee eniten, siksi niiden julkaisut on listattu erikseen. Suurimmat odotukset kohdistuvat Leena Krohnin uutuuteen. Iloitsen myös toisesta kotimaisesta John Muir-käännöksestä ja erityisesti Haruki Murakamin 1Q84-käännöksestä. WSOY Kaunokirjallisuus: Laura Save: Paljain jaloin.  01 Katja Kettu: Jäänsärkijä. 03 Jaana Seppänen, Johanna Venho: Revitään rikki se rakkaus. 04 Tietokirjallisuus: Tommi Melender: Yhden hengen orgiat. Esseitä kirjallisuudesta Mattias Svahn: Tavoitteena pitkän matkan hiihto TEOS Kaunokirjallisuus: Leena Krohn: Hotel Sapiens. 01. Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä. 01. Vampyyriromaani. Miia Toivio: Pysty hiljaisuus. 01. Runoja. Riikka Pelo : Jokapäiväinen elämämme. 02. Romaani Stalinin vainoista. Kaisa Ijäs: Pakopiste. 02. Runoja. Tietokirjallisuus:  Järvelä-Osamitsu-Pölkki: Mitä miten zen. 02.   Leif Salmen: Maanalainen moskeija. Esseit

Varokaa vihaista filosofia (lukuhuiput 2012)

  Derrick Jensen: Dreams. Seven Stories Press. 2011. 603 s. Varoituksen sana. Tämä teos ei ole kaikille. Derrick Jenseniin jos johonkin on helppo lyödä leimoja: hihhuli, hullu, toisinajattelija, kahjo, intomieli.  Jensen saattaa olla tätä kaikkea ja siksi Jenseniä kannattaa lukea. Ja ennen kaikkea: siksi häntä kannattaa kunnioittaa. Jotkut pitävät häntä jopa yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä ympäristöfilosofeista. Tämä ei ole minun mielipiteeni. Ytimekkäästi nimetty Dreams on sujuvalukuinen teos järkälemäisyydestään huolimatta. Jensen kirjoittaa iskevästi ja käyttää paljon toistoa. Hän kiroaa, maanittelee, visioi, hätkähdyttää, naurattaa, hämmentää. Mutta miten tiiviistää lähes 600-sivuisen teoksen viesti? Mahdotonta. Yritetään kuitenkin. Näin Jensen väittää: Länsimainen kulttuuri pohjautuu tuhoavaan paradigmaan. Tuon paradigman peruskivi on Raamatussa, joka on valtuttanut ihmisen hallitsemaan (eli Jensenin mielestä riistämään) luontoa. No. Tässä ajatuskulus

Lukuhuiput 2012: tietokirjat

En ole ehtinyt katsoa, miltä kirjakevät 2013 näyttää. Listaillaanpa vielä vuoden 2012 lukuhuippuja. Nyt on vuorossa tietokirjojen top10. Viiden kärjestä koitan saada jonkinlaiset lyhyet esittelyt aikaan myöhemmin. Tässäkään listassa ei ole kyse 2012 ilmestyneistä teoksista vaan 2012 lukemistani kirjoista. Huomaan listalle nousseen eniten ulkoiluhenkisiä ja matkustamiseen liittyviä teoksia. Johtunee siitä, että matkustin v. 2012 paljon itse. Ehkä haastan itseni tänä vuonna lukemaan jotain viisasta ja oikeasti sivistävää.    1. Kai Donner: Siperian samojedien keskuudessa: vuosina 1911-1913 ja 1914 . Suomalainen tutkimusmatkaaja viettää vuosia Siperiassa juopottelevien samojedien parissa. Tämän teoksen unohtumattomat hahmot pesevät Juoppohullun päiväkirjan sankarin mennen tullen. 2. Graig Childs: Finders Keepers: A Tale of Archaeological Plunder and Obsession Indianajonesmainen thrilleri arkeologian maailmasta sillä erotuksella, että nämä tarinat ovat tosia. 3.

Terveisiä Siperiasta, kuulin että kuolevat melkein kaikki

Kaarlo Kurko: Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä. Karkoitettujen kirjeitä. Wsoy 1943. 168s. Tilasin itselleni joululahjaksi Antikka.netistä Kaarlo Kurkon toimittaman teoksen Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä. Kokoelma karkoitettujen kirjeitä. Paria päivää ennen kuin teos saapui löysin kyseisen opuksen hyllystäni. Ei ole mitään mielikuvaa miten ja milloin teos on sinne kulkeutunut. Nyt omistan siis tuota tekelettä kaksi kappaletta. (Kympillä lähtee, kiinnostuneet huom.) Kaarlo Kurkon mukaan v.  1917 Inkerissä oli suomalaisia 160 000. Vainojen aikana heistä 23 000 teloitettiin ja 60 000 karkoitettiin. Teos on kokoelma inkerinsuomalaisten omaisilleen vankeudesta lähettämiä kirjeitä, pääosin Siperiasta ja Kaakkois-Aasiasta. Kirjeet on julkaistu alkuperäisessä muodossaan, joten kirjoittajien ääni ja puheenparsi kuuluvat vahvana. Teokseen on liitetty myös kuvia alkuperäisistä kirjeistä. Kurkon teos joutui valtion kirjasensuurin kouriin v. 1944. Kirjeet ovat räikeä todiste siit

Ken kuusen kurkottaa

Overland vihjasi ja kuiski, että tällä neitseellisellä saarella on myös jotain niin paljon enemmän, jossain, vielä puhtaampaa ja viattomampaa, rajoituksilla ja paimentamisella kesyttämätöntä. Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 s. Johanna Sinisalon Linnunaivot -teoksessa on yksi vika. Se voisi olla erinomainen, mutta jää harmillisen keskinkertaiseksi. Teos kuvaa kahden nuoren aikuisen vaellusmatkaa. Tarinassa liikutaan välillä Australiassa ja välillä mm. Uudessa-Seelannissa. Varsinainen juoni sijoittuu Australian South Coast Trackille Tasmanian koskemattomiin erämaihin. Parivaljakon matka etenee, olosuhteet käyvät  haastaviksi ja pariskunnan  suhde alkaa säröillä. Kuka helvetti ne pepperonitkin söi? Tarina viestii, että ihmisen ymmärryksen ja hallinnan tuolla puolen on jotain kahlitsematonta ja yli-inhimillistä. Kutsutaan sitä vaikka luonnoksi.  Kun kaksi omista kyvyistään ylen määrin vakuuttunutta ihmistä lähtee tarpomaan kohti näitä voimia, lopputulos on arv

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt

Raakaa, askeettista, kaunista (lukuhuiput 2012: lyriikka)

Luin ehkä valtaosan v. 2012 ilmestyneistä runokokoelmista lukuunottamatta Poesian teoksia. Ne uutuudet odottavat vielä pöydällä. Lisäksi tuli luettua jotain vanhempia kokoelmia. Kolmen kärki on tässä: 1. Harri Nordell: Sanaliekki äänettömyydessä. Valitut runot 1980-2006. Wsoy. Olen fanittanut Harri Nordellin runoja viitisentoista vuotta lujasti ja enemmän kuin mitään koskaan ehkä Gösta Ågrenia lukuun ottamatta. Nordellin tekstejä lukiessa menee melkein aina jalat alta. Jokainen runo on monumentti, hullunintensiivinen voiman ja intuition liitto. Minuun tällainen tajunnan alkemia uppoaa kuin häkä. Valittujen runojen kokoelmassa on muuten erinomaiset jälkisanat. Suosittelen aloittamaan niistä, jos lukee Nordellia ensimmäistä kertaa. Roine avaa oivaltavasti Nordellin runomaailmaa. Myös Parnasson kritiikin kirjoittaja on oivaltanut, mistä on kyse. "Järisyttävä merkkipaalu suomalaisen nykyrunon kaanonissa." Ja vielä kuvaus Nordellin tyylistä, josta "on karsittu

Lukuhuiput 2012: romaanit

Listauksen aika. Lukuvuoteni 2012 näytti tältä, pääpiirteissään: Löysin Haruki Murakamin ja ihastuin.  Luin lukemattomat Leena Krohnini ja päätin, että Krohn on tämä ja ainakin pari muuta läheistä galaksia  mukaan lukien maailmankaikkeuden toiseksi paras kirjailija. Ostin ison määrän Kindle-kirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Sorruin pariin luokattoman huonoon teokseen, joiden nimet jätän mainitsematta. Kadehdin muutaman kotimaisen runoilijan taitoja elättelemättä toiveita, että minusta joskus tulisi puoliksikaan tai edes sinne päin yhtä hyvä. Pelastin uusiseelantilaisesta hostellista Piin elämän, Ishmaelin ja Molokain. En  lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. En lukenut yhtään Kalle Päätaloa, mikä tekee minusta isäni mielestä yhä ehkä sivistymättömän. Tunsin järjetöntä epätoivoa siitä, että elämä on liian lyhyt kaikkien hyvien kirjojen lukemiseen, ja noin yleensä ottaen kaikkeen muuhunkin. Jep. Luin viime vuonna jonkin verran enemmän tietokirjallisuutta kuin kaunokirjalli