Siirry pääsisältöön

Varokaa vihaista filosofia (lukuhuiput 2012)

Derrick Jensen: Dreams. Seven Stories Press. 2011. 603 s.

Varoituksen sana. Tämä teos ei ole kaikille. Derrick Jenseniin jos johonkin on helppo lyödä leimoja: hihhuli, hullu, toisinajattelija, kahjo, intomieli.  Jensen saattaa olla tätä kaikkea ja siksi Jenseniä kannattaa lukea. Ja ennen kaikkea: siksi häntä kannattaa kunnioittaa.
Jotkut pitävät häntä jopa yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä ympäristöfilosofeista. Tämä ei ole minun mielipiteeni.

Ytimekkäästi nimetty Dreams on sujuvalukuinen teos järkälemäisyydestään huolimatta. Jensen kirjoittaa iskevästi ja käyttää paljon toistoa. Hän kiroaa, maanittelee, visioi, hätkähdyttää, naurattaa, hämmentää. Mutta miten tiiviistää lähes 600-sivuisen teoksen viesti? Mahdotonta. Yritetään kuitenkin.

Näin Jensen väittää: Länsimainen kulttuuri pohjautuu tuhoavaan paradigmaan. Tuon paradigman peruskivi on Raamatussa, joka on valtuttanut ihmisen hallitsemaan (eli Jensenin mielestä riistämään) luontoa. No. Tässä ajatuskulussa ei toki ole mitään uutta. Jensen kulkee mm. Daniel Quinnin Ishmaelin viitoittamaa polkua.


Jensen ottaa kuitenkin harppauksen hämärille poluille. Hän väittää universumin olevan älykäs.  Kirjassa toistuu termi other sides, jolla Jensen viittaa älyyn, joka ei ole peräisin ihmisestä. Tältä älyltä ihmiskunta on kaikkivoipaisuudessaan ummistanut korvansa. Siinä Jensenin mielestä tuhon ydin. Hän on sekä moderni shamaani että alkuperäiskansojen luonnonuskon kiihkomielinen puolustaja.
Essentially every culture but this one has recognized not only the existence of other sides --  but the importance of maintaining relationships between and among them. -- Is it possible that there is a correlation between this culture's lack of real relationships with these others sides and the fact that it is destroying everything it touches?
Kuten sitaatista käy ilmi, Jensen ei viittaa termillään othes sides mihinkään monoteistiseen jumalälyyn. Hän viittaa luontoon, luontoälyyn, johon ihmisellä on historian alkuhämärästä saakka ollut yhteys, jonka juutalais-kristillinen ajattelu on katkaissut.
The argument about whether or not these voices exist in many ways boils down to whether humans are uniquely intelligent and aware, alone in an essentially mindless, mechanical universe; or if humans are one intelligence among a near infinitude of no lesser intelligences, one player in an extraordinarily complex and beautiful symphony.
Nyt joku nyökyttelee: Jensenhän kuulostaa aivan New Age hepulta! Ei hän mielestäni ole sitäkään, vaikka tuntuukin välillä lipsahtavan uususkonnollisille poluille.
Jensenin ansioksi laskettakoon, että hän on hihhuilija aivan itse luomallaan polullaan. Hän hutkii uususkonnollisia ajattelijoita yhtä raivokkaasti kuin kapitalisteja ja kristittyjä.  Huutia saavat yhtä lailla tiedemiehet ja ateistit. Richard Dawkins on hänelle punainen vaate.

Onko Jensen epä-älyllinen? Ei. Hän on vihainen. On syytä pelätä, että hän on myös oikeassa.

***
Derrick puhuu.

 
Derrick Jensenin kotisivut. 

Lukuhuiput 2012 -listani. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta