Siirry pääsisältöön

Kaikki matkustamisesta

Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä. Kirjapaja 2014. 212s.


Ystävät ja työ, tuttu maisema ja päivittäin toistuvat rutiinit luovat kehykset, joissa voimme elää mukavasti ja mitään kyseenalaistamatta. Kysymys on ennen kaikkea siitä, että meitä itseämme ei kyseenalaisteta.

Anneli Vainio pyrkii kirjassaan Eksyvä löytää sanomaan kaiken olennaisen matkustamisesta. Ei siinä mitään. Hän tekee sen melko hyvin. Tosin matkustamisen filosofiansa pureskelleille ja sisäistäneille Vainion kirja ei tarjoa kovin montaa uutta ajatusta. Suurempi harmi on se, ettei noiden ajatusten joukossa ole montaa sellaista, joista voisi olla edes eri mieltä, närkästyä. Nyökkäilemään kirja kyllä saa. Noin minäkin ajattelen! Juuri noin!

Vainion tyyli on pikemminkin esittelevä ja pohtimaan herättelevä kuin kriittinen. Kahta hän sivaltaa ja senkin tekee lempeästi.Toinen on vapaasta nomadielämästä kirjoja kirjoittanut Päivi Kannisto. Hänen vapaan elämän filosofiaansa Vainio ei niele. Ymmärrystä ei heltiä nykyajan seikkailuteollisuudellekaan ja ylenmääräisille omien rajojen koettelulle ja suorituspakolle. Äärimmäiset matkustamisen muodot ovat hyvinvoivien ihmisten keinoja paeta rutiineja, turvallisuutta ja liian säädeltyä elämään, Vainio kirjoittaa.Tähän kastiin hän lukee muun muassa vuorikiipeilijät.
Hieman yksioikoisesti Vainio mielestäni ajattelee.

Vainio tarjoilee sanottavansa omien matkamuistojensa ryydittämänä. Hän siteeraa paljon eikä aivan joutavia ajattelijoita. Taiten valittuja ovat myös Vainion esittelemät historian tunnetut ja vähemmän tunnetut matkantekijät. Moni oli minulle uusi tuttavuus, kiinnostavin ehkä ranskalainen oopperalaulaja, anarkisti ja itämaisten uskontojen tuntija Alexandra David-Neel. Neel vaikutti sellaisiin tyyppeihin kuten Jack Kerouac ja Allen Ginsberg.

Yksi ajatus kirjassa kolahti yli muiden. Jo sen vuoksi teos kannatti lukea. Tosin ajatus ei ole Vainion lainkaan. Se on matkakirjallisuusguru Alain de Bottonin teoksesta The Art Of Travel. Vainion kirjasta se löytyy sivulta 177.
Se on tämä: Kauneudella tai kauneuden kokemisella on muukin kuin esteettinen merkitystaso. Sillä voi olla myös moraalinen ulottuvuus. Se liittyy taiteen tai maiseman herättämään ylevöitymisen tunteeseen. Vanaveteen voi liittää sellaisia sanoja kuin nöyrtyminen, oivaltaminen ja suhteellistaminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Vuoden lukukokemus on tässä. Ehkä.

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta