Siirry pääsisältöön

Suussa verta ja hiekkaa vaan



Graig Childs: The Way Out. A True Story Of Ruin And Survival. Back Bay Books. 2004. 270s. 

Tässä lyhykäisyydessään Graig Childsin The Way Out: Kaksi raavasta miestä menee autiomaahan, jossa mikään ei kasva, tuuli ujeltaa ja vaaran paikkoja on siellä täällä. Selvitetään välejä ja menneisyyttä. 
Käydään syvälle käypää dialogia, kuten:
- Life moves.
- Go into the world. Find your place. Set roots. Die. 
Tämä ei ollut  tyhjentävä lainaus. Tosiasiassa teoksen teho ei synny siitä, että se yrittäisi tuputtaa lukijalle jotain viisasta. Se syntyy tarkasta maiseman havainnoinnista ja Childsin tarinaa kannattelevasta persoonasta. The Way Out on odysseia., jossa maisema ja minuus kietoutuvat. Se on kumppanuuden kuvaus, matkakertomus ja kertomus aikamiehen identiteettikriisistä. Levottomassa, paikkaansa hakevassa älyssä on aina jotain kiehtovaa.

Craig Childs kirjoittaa niin kuin eläisi  hiekan ja veren maku suussaan. Sellaista on myös teoksen teksti. Karheaa ja törkeän rehellistä, mutta myös lyyristä ja jollain tapaa miehistä. Turha kai tätä on peitellä. Ihailen Graig Childsia ja hänen havaintokykyään. Ihailen hänen intohimoaan ja vaistoaan. Ihailen hänen kykyään kertoa maisemiin kertomuksia, lukea maisemista kertomuksia, kykyä ulottaa nuo kertomukset itseensä, antaa niiden määrittää ja lopuksi mitätöidä itsensä, tai miten vaan.
 Here you are, my desert saint. I tip my head, a gesture of surrender. This is your world. I am only briefly alive in it.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Vuoden lukukokemus on tässä. Ehkä.

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta