Siirry pääsisältöön

Tosielämän Indiana Jones

Craig Childs: Finder's Keepers. A Tale of Archaeological Plunder and Obsession. Little, Brown And Company. 2010. 274s.   

Miten on mahdollista, että en ole vielä kirjoittanut Craig Childsista?
Se huolimattomuus on korjattava nyt. (Toisin sanoen tämä on  julkaisemattomaksi jäänyt blogiteksti.)

Tutuistuin Graig Childsiin pari vuotta sitten. Finder's Keepers ja The Way Out olivat parhaita v. 2013 lukemiani teoksia. Joku sana ensin Childsista. Näin kertoo hänen kotisivunsa: Graig Childs on erämaamatkailija, arkeologiaan ja luonnontieteisiin erikoistunut kirjailija. Useiden teosten lisäksi kirjoittanut artikkeleita sellaisiin julkaisuihin kuten The New York Times, Los Angeles Times ja Outside. Kun hän matkustaa, matkustaa viikko- tai kuukausikaupalla. Voittanut lukuisia kirjoituspalkintoja. Isä piti viskistä, aseista ja Thoreausta. Näin sanoo Craig Childs itsestään: I travel the interstitial places, cracks in the sidewalk. 

Sitten kirjoihin. Kerronko ensin huonot uutiset teoksesta Finder's Keepers? Okei. Kaikki jotka haaveilevat kirjoittavansa kirjan arkeologian etiikasta voivat luovuttaa. Tämä teos tyhjentää potin. Intohimoisempaa ja ajatuksia herättävämpää teosta aiheesta on mahdoton kirjoittaa. Niille, jotka lopettavat tämän tekstin lukemisen tässä vaiheessa: älkää ihmeessä! Sana arkeologia hämää. Ei Craig Childs oikeasti siitä kirjoita (vaikka kirjoittaakin).

Hän puhuu omistamisesta. Hän puhuu siitä, kuinka ihminen ottaa - tai valtaa - menneisyyden haltuunsa  tyhjäämällä maiseman muistin. Childs puhuu inhimillisestä halusta ottaa ja viedä hinnalla millä hyvänsä. Antiikin voima on perkeleellinen. Halusta on pieni harppaus ahneuteen.
Haudanryöstäjien sekä sumeleilemattomien keräilijöiden ja antiikkikauppiaiden maailmassa liikkuvat poskettoman isot rahat.
Antiquities are one of the top illegal trades in the world. The international sale of illicit artifacts is estimated somewhere between 4 billion and 8 billion a year.

Finder's Keepers koostuu huikeista tarinoista arkeologian parissa. Jokainen niistä jo yksinään on omiaan nostattamaan ajatusmyrskyn. Childs on tosielämän Indiana Jones, ja paljon muuta. Hänen argumentointinsa on näkemyksellistä, perusteltua ja uusia näkökulmia avaavaa. 
Teos on samalla läpsäisy päin naamaa. Se on muistutus kulkea tietoisena kaikkialla, missä kulkeekin.
 
There is a difference between finding and keeping. -- The two are often lumped together into one action, but there is a blink that comes in between. It is when a thing goes from being its own to being yours. 
 
Teos päättyy persialaisen runoilijan Rumin sitaattiin. It's late and it's raining, my friends; let's go home. Let's leave these ruins we've haunted like owls. Childs on ehkä oikeassa. Irti päästäminen on asenteellisempaa kuin ottaminen ja omistaminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta