Siirry pääsisältöön

Vuoden 2014 parhaat levyt, sijat 6-10


She gazes upon the fields where battle rages eternally/ Waiting for warriors weakened to fall in her arms. (Lady Of the Wind)

 (6.) WHISPERED: SHOGUNATE MACABRE
Joo, onhan suomalainen samuraimetallia mättävä, lavalla kabukimaskeissa heiluva bändi on eksoottinen, vaan onneksi tämä levy ei pelaa pelkän eksotiikan varassa. Shogunate Macabre on hauskan viihdyttävä albumi. Ei heti tule mieleen toista metallibändiä, jotka soluttaisi musiikkinsa yhtä näppärästi japanilaisia perinneinstrumentteja. Olen kuulevani levyllä myös Dimmu Borgir ja Septicflesh -vaikutteita, Whispered tekee kaiken vain paremmin ja kiintoisammin. Julkaisihan Septicfleshkin tänä vuonna levyn, mutta se jäi täysin Shogunate Macabren jalkoihin ja siten olemattomalle kuuntelulle. Biisivalinta: Jikininki 




(7.) KAZUKI TOMOKAWA: VENGEANCE BOURBON
Pitkään luulin, ettei Japanista löydy minua kiinnostavia musiikintekijöitä. Sitten törmäsin maan musakuvioissa 70-luvulta lähtien pyörineeseen Kazuki Tomokawaan. Tomokawan hahmossa on avantgardistista trubaduuria, joka valssaa läpi elämän verta vuotaen, lyyhistyy lopulta tanssilattialle ja pyytää viimeisiksi sanoikseen puolihuolimattomasti lasin viskiä niin kuin vuodet olisivat olleet pelkkä anekdootti. Tai jotain. Kuten kaikki Tomokawan levyt, Vengeance Bourbon on runouden ja musiikin rujo yhteensulautuma. Kauniiksi tätä musiikkia ei voi sanoa. Tomokawa laulaa välillä kuin manaisi itsestään ulos piruja, ehkä manaakin. Siinä on yhtä aikaa resignaatiota ja raakaa, puolustelematonta olemisen vimmaa. Uuden levyn kappaleista YouTubesta löytyy yksi. Runaway Lad muuttuu välinpitämättömyydestä vaatimukseksi unohtaa passiivisuus ja nousta vastarintaan. Biisivalinta: 家出青年 (Runaway Lad)



Ich bau ein Monument für Dich, Damit Du für uns unsterblich bist.

(8.) BLUTENGEL: BLACK SYMPHONIES. AN ORCHESTRAL JOURNEY
Tämän levyn listaaminen top 10:een hävettää kahdestakin syystä. Kyse ei ole kovin häävistä tuotoksesta eikä saksa kuulosta kauniilta laulettuna eikä muutenkaan. Toiseksi, kyse on yhtyeen vanhoista, nyt orkesterisovituksiksi tehdyistä kappaleita. Spotifyn Year In Music -tilasto kuitenkin väitää, että Black Symphonies on vuoden toiseksi kuunnelluin levyni Spotifyssä. *gasp*. Siihen on syynsä - löysin levyn heti alkuvuodesta. Pakko kuitenkin tunnustaa, että jokin veto tässä jumputtavassa kahdentoista kappaleen goottipoppimikäliesetissä on kuitenkin ollut. Vaan ainakin seuraavaa kappaletta kehtaa mainostaa:  Biisivalinta: Monument.

  I was born in the fibers of oblivion; the saturnine keeper of mystery/ and malevolent patriarch of chaos. (Dark Matter Gods)

 (9.) AGALLOCH: DARK MATTER GODS
On yksi ja tasan yksi syy, miksi suosikkiyhtyeeni levy ei ole listalla korkeammalla. Se on tämä: en ole vieläkään toipunut Agallochin edellisestä levystä Marrow Of The Spirit tai pikemminkin sen järkälemäisestä, jykevän apokalyptisin sävyin maalatusta kappaleesta Black Lake Nidstång, jonka kuunteleminen neljän vuoden jälkeenkin on aina yhtä selkäpiihin menevä kokemus. Dark Matter Gods on hyvin agallochmainen levy, mutta ilman kliimakseja. Kappaleiden lyriikat syleilevät universumia tiedostavan okkultisella otteella. Agalloch on muuten ainut yhtye, jonka sanoituksia kuunnellessa minun on pakko turvautua sanakirjaan. Vai olenko ainut, jonka sanavarastoon eivät lukeudu termit malediction, eidolon, the firmament, antediluvian bane, sidereal tongue, quantum crevasse ja miasmic landscape of consciousness? Sitaatteja tältä levyltä tekee mieli poimia useampia kuin yksi. Kappaleessa Celestial Effigy on Ralph Waldo Emersonia:. Teach me your mood, O patient stars!/ Who climb each night the ancient sky,/ Leaving on space no shade, no scars,/No trace of age, no fear to die. Juu, onhan tämä koko pläjäys vähän *ahem* synkeänpuoleinen, mutta jotenkin mieltä ylentävällä tavalla. Biisivalinta: Birth And Death Of The Pillars Of Creation
 

It takes a lot to give, to ask for help/ To be yourself, to know and love what you live with. (It Takes A Lot To Know A Man)

(10.) DAMIEN RICE: MY FAVORITE FADED FANTASY
Yksi mestarillinen kappale riittää nostamaan tämän levyn kärkikymmenikköön. Se on lähes kymmenminuuttinen It Takes A Lot To Know A Man.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta