Siirry pääsisältöön

Vuoden 2014 parhaat levyt, sijat 1-5

Koska listat <3.

Beneath the surface I sense how I am growing older/ Holding the pieces you left like a last intervention.  (Pluton)

(1.) SOEN: TELLURIAN
Vuoden parhaan levyn valinta ei ole koskaan ollut näin lapsellisen helppoa. Soenin eka levy Cognitive oli hyvä, mutta Tellurian on poskettoman hyvä, ja Pluton vuoden paras kappale, Words toiseksi paras. Vaikeampaa on sen sijaan eritellä, miksi Tellurianin tyylikäs progeilu kolahti, sillä tähän levyyn syntyi heti kovin tunnepitoinen suhde samalla tavoin kuin viime vuoden levylistallani ykkössijan vallanneeseen Leprouksen Coaliin. Soen  tekee muuten keikan Suomessa helmikuussa. Must. Be. There. Biisivalinnat: Pluton, Words.


This darkness does not want me/ It refuses to hold me. (Masonic Youth)

(2.) WOVENHAND: REFRACTORY OBDURATE

Kävin katsomassa yhtyeen keikan syksyllä Helsingissä. Ilmeistähän tuo on. Wovenhandiin on vaikeaa enää läimäistä country-yhtyeen leimaa. David Eugene Edwardsin uusi tuotanto jylisee raskaampana kuin koskaan. Keikasta kirjoitettujen arvioiden perusteella osaa Wovenhand-faneja tämä tuntuu häiritsevän, mutta minua ei. Olennaisin on sentään tallella: voima, röyhkeys, roso ja gospel.
Biisivalinta: Refractory

 
We sat in Babel's tower/ And fought over the world/ I never spoke the language/ Of your saints and sinners. (Babel's Tower) 

(3) PRIMORDIAL: WHERE GREATER MEN HAVE FALLEN
Kun listasijalla 9. oleva Agalloch tähyää kohti kosmisia mittakaavoja ja metafyysisiä lakeja, Primoridal jauhaa doomisti sivilisaatioiden romahtamisesta. Kuten monilla muilla genren yhtyeillä siinä ei ole kyse pelkästä miekanheiluttelusta (Whispered!) tai ironisesti toteutetusta, esteettisestä uhosta (jätän esimerkit mainitsematta). Primordial jäljittää tuhoviettiä tähyämällä kohti myyttejä ja ihmiskunnan sakean sotaisaa historiaa. Kun vielä bändin solisti A. A. Nemtheanga rääkyy päälle veret seisauttavan uskottavasti, niin avot, sitä on lähes valmis yhtymään kertosäkeeseen. Ehkä sen teenkin, yhtyeen keikalla Lontoossa helmikuussa. Biisivalinta: Babel's Tower. 


Burn your fire for no witness, it's the only way it's done. (White Fire)

(4.) ANGEL OLSEN:  BURN YOUR FIRE FOR NO WITNESS
Kenen muun naislaulajan ääni kuulostaa yhtä vintagelta kuin Angel Olsenin? Kenen? Ha. Aivan niin, muita ei ole.
Laittakaa ensimmäiseksi soimaan Unfucktheworld ja näpätkää sen jälkeen soimaan White Fire. Se on muuten ehdokkaani vuoden parhaaksi kappaleeksi, minimalimissaan ja keskittyneessä melankoliassaan huippuunsa hiottu. Jo ensimmäiset säkeet riittävät riisumaan aseet kuulijalta. Everything is tragic, it all just falls apart. Biisivalinnat: White Fire, Unfucktheworld


 
 I saw fire, I saw fire then. (I've Got Your Name) 

(5.) MARISSA NADLER: JULY
Marissa Nadlerin Ballads of Living And Dying ja sen jälkeen ilmestyneet Nadler-levyt olivat sellaisia tajunnanlaajentajia, ettei toista. Kukaan muu ei voi laulaa ...love again, there is a fire... ja kuulostaa samalla tavalla proosalliselta kuin Nadler. Meni hetki, ennen kuin uskalsin tarttua uuteen levyyn. Nadlerilla on sielun pohjamutia kourivan tarinankertojan hypnoottinen ääni ja velhon kyky kirjoittaa kappaleita. July on juovuttava, eskapistinen ja poeettinen albumi. Sen melankoliassa on arvaamattomia pohjavirtoja.  Tällä levyllä tosin ei ole aivan yhtä fantastisia kappaleita kuin aikaisemmilla. Nadler on parhaimmillaan, kun hän kertoo hieman vanhanaikaisia, kohtalokkaita tarinoita (Lily, Henry And The Willow Tree) tai sovittaa kappaleensa runoihin (esim. Hay Tanatos Muertos Pablo Nerudalta). Biisivalinta: Dead City Emily


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta